Viimeisten vuosien aikana on tullut koettua mielen syövereissä monenmoista myllerrystä. Tunnemyrskyssä aaltoilevan meren pohjalla olen pyristellyt kovasti koukutusta vastaan. Kuitenkin koko ajan on vallalla ollut tunne siitä, että jotain on tapahtumassa. Muutosta on ilmassa.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun aloin tietoisesti muuttaa ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Tämä tapahtui juuri ennen suurta karppaus- ja luomuvillitystä. Näillä pienillä askelilla kuitenkin jo kauan toivottu muutos lähti minussa liikkeelle. Olen ajatellut ottaa asiat vastaan sellaisina kuin luonto on ne meille antanut. Matkan aikana olen oppinut senkin, ettei kaikki ole todellakaan kuten on annettu ymmärtää.
Kohtasin matkallani myös tiedonjyviä siitä mitä on ajatuksen voima. Ja miten heikoilla se on kaikki nämä vuodet majaillut minussa.
Onko minulla ääntä? Onko se oma? Kuunteleeko sitä kukaan?
Oli miten oli. Huutanut olen silti. Välillä jopa unohtaen sen, ettei minulla ole tarpeeksi vahvuuksia ja osaamista.
Juuri silloin olen saanut kaiken onnistumaan.
Nykyisyydessä... olen huomannut erinäisten palasten loksahtelevan paikoilleen, välillä hieman oudostikin. Joskus ton tuntunut jopa enemmän siltä, kuin maailma seuraisi aivoituksiani sen sijaan että itse seuraisin maailmaa. Olen toivonut, että jossain vielä odottaa se punainen lanka, jota pitkin kävellä ja jopa tietää mistä olen tullut ja mihin suuntaan olen menossa. Vielä joskus tulen ymmärtämään miten olen osa tätä kaikkea.
Tämä blogi on tehty muistutukseksi siitä, miten muutoksenhalu asuu meissä kaikissa. Se sisäinen kipinä, joka pyrkii punasoluistamme esille, kuin itsepäinen Pikku Myy.
Huolimatta kuiskeista, katseista, kiusaamisesta, ja turhautuneisuudesta. Huolimatta mieltä mustaavien sanaparsien paatollisuudesta. Huolimatta vuosia ja vuosikymmeniä kestäneestä aivopesusta.
Kaikesta huolimatta. Aioin löytää vielä itseni.
Ja toivon, ettei se jää vain aikomukseksi.
Myrskyä seuraa taas tyyni. Vihaiset tuulet ovat rauhoittuneet. Nostan katseeni mereni pohjasta ja kurotan ylöspäin. Näen auringon välkehtivän jossain kaukana.