Mielen välkehdintää

Muistan miltä se tuntui joskus vuosia sitten, kun makasin sängyllä pehmeään peittoon kiedottuna, korvillani vanhanajan Walkman.

Kuulen luvun kymmenen. Vajoan syvään hypnoosiin.
Tunnen metrin lämpöä ympärilläni ja mietin, että tämän täytyy olla aura, josta ne puhuu...

En haluaisi tästä lämmön tunteesta pois, se tuntuu niin turvalliselta. Numerot johdattelevat minut kuitenkin lopulta takaisin. Olen ihmeissäni, onnellinen, rauhallinen...  ja tunnen riemua. Juoksen portaat alakertaan ja kerron asiasta äidille.

Silloin en tajunnut, että moni asia joita näin ympärilläni, oli täynnä aivopesua ja joukkohypnoosia. Meille syötettiin vähän kaikenlaista. Tavaroita, valheellisia tavoitteita, päämääriä. Meidät aivopestiin unohtamaan se mikä oli tärkeintä. Meidät opetettiin samaistumaan ulkoisiin asioihin. Laput silmillä. Kädet hamuten aina vain lisää. Silloin en tiennyt mitä nyt tiedän.

Ponnahdan ajatuksissani toiseen hetkeen, jossa päätän kokeilla ensimmäistä kertaa meditointia. Se on kiehtonut minua oikeastaan jo vuosia. Kokemus on hypnoosin kanssa paljon samankaltainen. Pian ymmärrän, että olen tehnyt tätä oikeastaan jo kauan. Ainoana erotuksena on ajatusten hiljentäminen meditoidessa valppaaksi hiljaisuudeksi. Tuntemuksia ei voi sanoin  kuvailla, eikä kuvia lausein selittää. Eikä tarvitsekaan.

Meditoinnista käytetään harhaanjohtavasti nimitystä mietiskely. Meditointi itsessään ei sisällä miettimistä, se on enemmänkin keskittymistä läsnäoloon ja siihen voimaan, joka meissä jokaisessa on sisällä. Se on uusi ulottuvuus ja vastapaino materialistiselle maailmalle, jota niin mielellämme kutsumme todellisuudeksi.

Mitä me oikeastaan tiedostamme? Otamme asiat vastaan reseptoreidemme kautta, pinnallisella taajuudella. Aistimme toimivat suodattimena, jota ajatukset voimistavat omilla tulkinnoillaan. Kerromme oman tarinamme omin sanoin monin kerroin muokkailtuna. Todellisuus on jotain aivan muuta, jotain johon meidän totutut aistimme eivät täysin riitä. Silti sen äärelle on kaikilla pääsy, ja se on ollut koko ajan osana meitä. Kunhan vain otamme ensimmäisen askeleen eteenpäin ja uskallamme katsoa.

Moni ei uskalla. Muutos tuo mukanaan epävarmuutta.
On helpompaa valita valittajan rooli ja olla tyytymätön. On helpompaa nähdä asiat huonojen suodattimien läpi
kielteisinä kuin heittäytyä elämän virtaan ja sen vietäväksi. On turvallisempaa haalia tavaroita ympärillemme ja kuvitella niiden olevan osa meitä. Hetkittäin tuntuu hyvältä, aivan kuin elämä ja päämme sisäiset ajatukset olisivat hallinnassa. Ne ajatukset, joita emme tiedosta kontrolloivat meitä silti jatkuvasti.

Herään muistoistani tähän hetkeen. Hengitän syvään. Katson sormiani jotka vilistävät näppäimistöllä.
Tunnen käteni siirtyvän hetkeksi hiiren painikkeelle. Suljen silmäni ja tunnen miten hyvältä tuntuu taas pysähtyä ja tiedostaa olevansa elossa.